• Rasva vetää mikroaaltoja puoleensa, minkä vuoksi ruoka voi palaa ennen kuin se on valmista (koskee erityisesti lihaa). Poista rasvaa mahdollisimman paljon. Älä päästä lihan luita koskettamaan MicroCook-astian reunaa, koska se voi vahingoittua. • Pistele reikiä kaikkiin kuorellisiin aineksiin (esimerkiksi perunoihin) sekä kalaan. Reiät johtavat ylimääräisen höyryn pois ja estävät halkeilua. • Lisää suola kasviksiin mikroaaltouunivalmistuksen jälkeen, koska suola voi saada aikaan ruskeita läikkiä ja kuivattaa kasviksia. • Maito- ja kananmunapohjaisilla aterioilla on taipumus kiehua yli. Valmista ne 500–600 watin teholla. Kansi • Kansi kerää höyryä. Sen käyttö on ihanteellista valmistettaessa aineksia, jotka sisältävät hyvin vähän vettä. • Kannessa on pienet korokkeet, joiden ansiosta ylimääräinen höyry pääsee ulos MicroCookastiasta. • Irrota kansi aina siten, että höyry suuntautuu poispäin itsestäsi. Leivonta • Laita puoli lasillista vettä (lasin pitää olla lasia, ei muovia) hyvin pienen ruoka-annoksen viereen. Tasainen valmistus • Paloittele kasvikset tasakokoisiksi paloiksi. Kun valmistat samanaikaisesti erilaisia kasviksia, laita isot ja kovat kasvikset (esimerkiksi porkkanat, kukkakaali ja parsakaali) reunoille ja pienet kasvikset (esimerkiksi herneet, sienet ja paprikat) keskelle, jotta ne kypsyvät yhtä aikaa. • Älä paina ruokaa liikaa yhteen. Kun ruoan ympärillä on ilmaa, se kypsyy tasaisesti mikroaaltouunissa. Tarkkaile ja sekoita ruokaa. • Vähennä reseptin veden määrää, jos valmistat aterian mikroaaltouunissa. Käytä aluksi esimerkiksi 2/3 nestemäärästä. • Pakastekasvikset valmistetaan 600 watin teholla. Jos ne valmistetaan 700 watin tai suuremmalla teholla, reunat kypsyvät aikaisemmin. • Kakut kohoavat enemmän mikroaaltouunissa kuin tavallisessa uunissa. Käytä sen vuoksi puolet leivinjauheen määrästä verrattuna paistamiseen tavallisessa uunissa. • Leivinjauhetta sisältävän taikinan pitää antaa levätä hieman ennen valmistusta mikroaaltouunissa. Se antaa nostatusaineelle mahdollisuuden toimia paremmin. • Jos käytät reseptiä, jossa kakku paistetaan tavallisessa uunissa, lisää kakkutaikinaan 2 rkl ylimääräistä maitoa paistaessasi kakun mikroaaltouunissa. Taikinan koostumuksen pitää olla ohuempi, kun se paistetaan mikroaaltouunissa. • Älä vatkaa taikinaa liikaa, koska kakku voi lässähtää. • Älä käytä kantta, kun teet kakkuja mikroaaltouunissa. • Kakut eivät ruskistu mikroaaltouunissa valmistettaessa. Jotta saisit kakkuihin paistopintaa muistuttavan ulkonäön, MicroCook-astian sisäpuolelle voi ripotella kaakaojauhetta tai kylmää juoksevaa karamellia. Muita aterioita valmistettaessa MicroCook-astian sisäpuolelle voi ripotella paprikajauhetta. • Mikroaaltouunissa valmistetut kakut maistuvat parhailta valmistuspäivänä. l3
Tulosta
Lataa PDF-tiedosto
Kokoa oma luettelosi
Evästekäytännöt